28.6.2014

Uusia ystäviä

Näitä päivityksiä tulette näkemään nyt useammankin. Hoitokoira toimintaa en nyt elvyytelty, kun pennulla on kaikki rokotukset ja työt koirauimalassa hiljenevät varsinkin kesäksi. Tämän päivän uusi tuttavuus oli Chiki. 


Chiki on 3-vuotias leikattu nuorimies. Kaveri on kotiutunut ihanaan perheeseen aika lähelle meitä, aina Espanjasta asti. Vaikka yhteiselossa on mutkia matkalla kaverin taustan vuoksi, on kyseessä mitä hurmaavin koira. Chikissä on luultavemmin yorkieta ja parsonia, ja haukun perusteella ehkä laumanvartiaakin, hehheh. Pieni pusumoottori on mahdottoman kiva uusi lisä hoitokoira piiriimme. Ruffe vinkui ilosta tänään Chikiä nähdessään, uusia tuttuja, jee!

Tutustumis päivään kuului 3km lenkki, jossa testailtiin erilaisia ohitustilanteita, veteen suhtautumista, riistaviettiä ja vapaana pitoa. Ohitukset sujuu nakin kanssa mallikkaasti, kunhan on itse ajan tasalla. Veteen juoksi itse pää viidentenä jalkana. Kaikki liikkuva kiinnostaa ja takuu varmasti katoaisi jäniksen perään, semmoinen metsästyshuuto kaverista lähtee, ei kuitenkaan nuuski riistaa nenä kuumana. Vapaana tulee loistavasti luokse ja pitää kontaktiakin yllä. Mahtava spurttilapsihan se on! 


Tutustuminen jatkui automatkalla, jossa nukuttiin rauhallisesti. Pysähtyminen shellillä kahvin hakuun oli myös mieluisaa homma Chikistä. Kahvilassakin taidettiin kaverista pitää, sen verran ihmiset hymyili sylissä kiikkuvalle karvakuonolle. Loppu päivä kului mainiosti serkkujen tykönä Karjaan maisemissa, jossa harjoiteltiin rauhoittumista. Huomasin aamuisella lenkillä ilmiön, jota useat koirat toistavat. Kun jäin itse toimettomaksi, alkoi terrieri hääräämään ja keksimään kaikkea mahdollista. Omani olen siis totuttanut istumaan tai vapaavalintaisesti möllöttämään kun pysähdyn.

Tätä siis treenattiin, ja hinkunan ja vinkunan jälkeen, sain kuin sainkin alle kahdessa tunnissa odottavan koiran kuorittua esiin. Kaveri oli hirmu pätevä, ja nakin voimalla taitaa mikä vain olla mahdollista. Ruffelle tietysti pisteitä opettajan roolista, mainiosti otti aurinkoa - esimerkillistä möllöttämistä. 


Toivottavasti tavataan tätä vinokorvaa pian uudestaan, meillä oli hauskaa! Vasta tutustumaan ollaa päästy, mutta mulla on fiilis, että tästä kaverista kuoriutuu super oppija. Naksutin olikin jo tuttu juttu, joten nyt vaan suunnittelemaan hauskaa tekemistä! Kiitos Chikin mammalle vielä meidän valitsemisesta, terapiakoirat kiittää uusista ystävistä.

26.6.2014

Matka jatkuu

Osteopaatilta päästiin lääkärille, jossa tehtiin perustarkastus ja maailman kovakouraisimmat venytykset (lue: ei enää koskaan mennä samaan paikkaan). Lääkäri totesi samat asiat kuin minä hänelle ''Ontuu vasenta etujalkaa, johtu varmaan takajalasta, enkä löydä selkeää kipukohtaa''. Tämän jälkeen hän empimättä kirjotti meille aika rankat kipulääkkeet, tokaisi vain että varman päälle. Ei puhettakaan ollut fyssarille menemisestä, kunnes minä avasin suuni. Lääkäri kuitenkin tuki ajatustani ja sanoi, että voisin aloittaa kipulääkekuurin vasta fyssarin jälkeen. Tästä suoraan soitto Viikin Yliopistolliseen, ja fyssari ajan sain heti torstaiksi.

Eilen kurvattiin siis Viikkiin, yllättävän positiivisin mielin. Minua ei enää ehkä pelota se, että mitä jalasta löytyy. Tahdon vain palavasti tietää, mikä siinä on vikana ja mitä voin asialle tehdä. Käsittely sujui mukavasti, ja fyssarikin tokaisi, että ompa hoitomyönteinen tapaus. Ruffe lössähti matolle itse ja sulki silmät. Harmikseen, tämä ei kuitenkaan ollut hierontaa, vaan nyt etsittiin kipupisteitä. Jo liikkeitä katsoessa fyssarimme huomautti, että luulee takajalan olevan kaiken pahan alku. Koira pysyi onneksi suorassa, mutta epäpuhdashan sen liike on. Ei ehkä maallikon silmään, mutta sekä ammattilainen että omistaja tällaisen muutoksen huomaa.

Lopputulos käsittelyn jälkeen oli seuraava. Vasemman etujalan ranne tuntuu reagoivan voimakkaammin kuin muu osa jalasta. Toistuvasti laajentaa silmiään ja koittaa päästä pois tilanteesta.
Turvotusta ja aristelua siis näkyvissä. Kävi se kerran huomauttamassa ihan irvistämälläkin. Keskiselkä on jumissa, johtuu luultavasti jommasta kummasta/tai kummastakin jalasta. Vasen takajalka on mysteeri. Aristaa koko jalkaa, mutta polvessa tuntuisi olevan jotain epämääräistä. Sain itsekin tunnustella, ja polvessa tosiaan on kummallinen patti lumpion jälkeen, suunnilleen siinä mihin reisilihas kiinnittyy.Näillä puheilla päätettiin vielä lykätä kipulääkekuuria ja varata ortopediaika. 


Ortepedille siis matkamme jatkuu. Fyssarikäynnissä positiivista oli se, että Ruffen lanne, lavat ja reidet olivat täysin auki! Tätä en ole kuullu viimeiseen kahteen vuoteen. Aina on ollut jossain näistä edes pieni jumi. Ei ole enää. Hitto miten hyvältä tuntuukaan. Mielessä toki kummittelee edelleen tämä rumasana, nivelrikko. Kaikesta me kuitenkin selviydytään, ja nyt vaan odotellaan ortopediaikaamme. 

24.6.2014

Nivelrikko on rumasana

Sekä iso- että pikkumies pääsivät lääkäriin eilen. Leevi täytti lauantaina 16 viikkoa, lyhyemmin 4 kuukautta! Apua, ikä kriisiä pukkaa. Käytiin siis hakemassa pennulle viimeinen rokote. Eläinlääkäri ei ollut sama kuin yleensä, ja tähän tapaukseen olin aika pettynyt. Iloa ja intoa riitti, mutta koirien käsittely aikalailla hukassa. Hampaita katsottiin ihan väkisin, vaikka käskyllä toi olisi näyttänyt nätisti '' kaikkeen sen pitää tottua '', varmasti, mutta edellinen lääkäri sanoi lempeästi, silittelyn jälkeen, että ''katsotaan niitä pikkunaskaleita'' ja Leevi näytti mielellään. Argh. Sama homma jatkui silmien kanssa, ja korvien kanssa, lopulta Leevi oli liki paniikissa naisen käsittelystä. Rokotus kuitenkin saatiin niskaan, eikä pentu tätä edes huomannut.

Ruffe kävi nyt siis perustarkilla tuosta jalasta/kropasta, missä ikinä se vika oikeasti onkin. Jalassa ei selkeää kipukohtaa, mutta vasemman jalan käsittelyyn reagoi aina huulia lipomalla ja häntää tärisyttämällä. Kipeä se on, ja kipulääkkeitä siihen saatiinkiin. Kuuri kuitenkin aloitetaan vasta torstain fyssarikäynnin jälkeen, ettei lääke poista oireita ennenkuin syy löytyy. Lääkäri mainitsi muutamaan otteeseen niveltulehduksen ja kerran nivelrikonkin. Hätkähdin ihan tuhottoman paljon, se vaan on niin ruma sana. Nostaa karvat pystyyn ja pistää ihmisen kauhuskenaarioiden läpi - joka kerta. Ei kuitenkaan vielä syytä huoleen, vaan nyt on fyssarikäynti varattu. Ruffe on onneksi nyt oireeton, ja suora, joten uskaltaa torstaihin asti odotella.


Tänään on suunnitelmissa treenailla poikien kanssa vähän tasapaino juttuja, Ruffe takapäällään osteopaatin ohjeilla ja Leevi harjoittelee alustaan koskemista etutassuillaan. Keskiviikkona pidetään lepopäivä, ja torstaina fyssarikäynnin jälkeen, alkaa Leevillä pentukoulu - jippii! Saapa nähdä,  miten tuo epeli pystyy keskittymään muidenkin koirien tehdessä töitä. Täytyy pakata nakit mukaan ja samaan kassiin mahtuu hyvin ihania leluja, jotka on muutenkin kivempia kuin jotkut tyhmät nakit. 

23.6.2014

Joskus

Kyllä, joskus. Joskus vaan käy niin. Miksi, sitä ei kukaan tiedä. Surun ja onnen sekaiset kyyneleet on jo vuodateltu, joten on aika kertoa teillekin tälle hiljaisuudelle syy. 


''Kuntoutuksen jälkeen Ruffe voisi palata agilitykentälle, ehkä'', kaikui pienessä huoneessa. Osteopaatti käsitteli Ruffea, ja mulla oli tippa linsissä. Lause toistui useampaan otteeseen päässäni, kunnes vihdoin sain soperrettua ''Ei, se ei palaa kentille''. Mulla oli tästä aavistus, mulla oli tunne, kaikki ei ollut hyvin.

Nään näitä ihmisiä päivittäin töissä. En aijo, enkä edes kykenisi pyytämään koiraltani jotain, mikä saattaisi pistää sen lopullisesti rikki. Hyvästä huollosta, ruokinnasta ja kaikesta huolimatta on jumiherkkä Ruffe saanut tarpeekseen. En kestä ainaista ''Taas on takareisijumissa'' virttä, mutta nyt tuli viimeinen tikki vastaan. Ruffen SI-nivel on mennyt täysin lukkoon, on liki liikkumaton. Koira kieroutunut, ei kyennyt edes ravaamaan kroppa suorana. Huonoa omatuntoa potee itsekukin, vaikka tiedän ettei tämä ole rasitusvamma, tai muuta vastaavaa. Rakenteellinen alttius tälle vialle oli koko ajan, nyt vasta tuli esille.

Agility on siis meidän osalta ohitse, juurikun koira oli valmis mihin tahansa koitokseen. Surun kyynelien sijaan, onnen kyyneleet valuvat edelleen, sillä koira on kuitenkin terve. Neuroottinen tsekkaaminen palkittiin, eikä ongelma ehtinyt eskaloitua vakavaksi. Ruffe on TERVE, se on kuntoutettavissa ja sen kanssa saa harrastaa vielä muita ihania lajeja. Suru jäi vähäiseksi, kun kuulin lohduttavat lausunnot siitä, että koira tästä palautuu entiselleen. Samanlaisen lukon luomisen mahdollisuus on suuri, mikäli jatkaisin agilityn parissa. Ei agilityä, ei ongelmaa.

Lihashuoltorinki jatkuu tästä lääkärin kautta fyssarille, ja jatkuu edelleen säännöllisenä - tuleepa meidän uusi päälaji olemaan mikä hyvänsä. Tärkeintä on terve ja onnellinen koira, kiitos meidän lihashuoltotiimille ja ystäville tuesta - olette mahtavia.